Vesipelastuksesta       Sivu päivitetty 16.08.2007

Newfoundlandinkoirat ovat toimineet jo kauan kalastajien apureina Newfoundlandin kylmissä ja karikkoisissa vesistöissä. Koirat noutivat muun muassa karanneita verkkoja ja pelastivat veden varaan joutuneita ihmisiä. Myöhemmin vesipelastuksesta kehittyi kilpailumuoto, sekä joissakin maissa varsin pitkälle viety vesipelastuskoirien käyttö pelastustilanteissa.

Suomeen vesipelastus saapui Eero Hällforsin tuomana Belgiasta vuonna 1989. Viralliseksi koemuodoksi se saatiin vuonna 1992 koeajalla. Sääntöjä on muutettu muutamaan otteeseen ja uusimmat säännöt astuivat voimaan vuoden 2004 alusta.

Suomessa vesipelastus eli vepe on puhtaasti harrastus- ja kilpailumuoto. Vesipelastukseen koulutettuja koiria ei siis ainakaan vielä ole käytetty työkoirina koulutuksensa mukaisissa tehtävissä. Tässä kohdin on syytä tehdä selväksi, että vesipelastuskoira ei ole ruumiskoira, vaan sen tehtävänä on pelastaa veden varassa oleva elävä ihminen tai toimia muuten vedessä ihmisen apuna.

Suomen ensimmäinen vesipelastusvalio saatiin vuonna 1998, ja koira oli rodultaan saksanpaimenkoira. Yhteensä vesipelastusvalion arvon oli vuoden 2005 kesään mennessä saavuttanut 12 koiraa. Omasta ryhmästämme ovat valion arvoon tarvittavat ykköstulokset saavuttaneet belgianpaimenkoirat Frangi sekä Apollo, jolta tosin puuttui toinen kives (=varjovalio). Ja lisää on tulossa.

Vepeaiheisia linkkejä:

Suomen Newfoundlandinkoirayhdistys ry
Suomen Landseeryhdistys ry
Lutra lutra