sivu päivitetty 04.12.2008

 

ETSIMME LONKKAVIKAISIA KIPU-KOIRIA

Helsingin Yliopiston Eläinsairaalassa käynnistyy marraskuu-joulukuussa 2008 neljäs tutkimus nivelrikkoisten koirien kivunhoidosta, käyttäen ns. ”vaihtoehtoisia hoitomuotoja”. Edelliset tutkimukset ovat tutkineet lonkkavikaisten koirien kivunhoitoa, käyttäen vihersimpukkaa, homeopaattisia rohtoja sekä kultahippuimplantteja lonkkanivelen ympärillä. Tällä kertaa verrataan yhtä markkinoilla olevaa rohdosvalmistetta kipulääkkeeseen sekä negatiiviseen kontrolliin (=lume). Koe on kaksois-sokkotesti eli omistajat ja tutkijat eivät tiedä mitä hoitoa eläimet saavat. Eri ryhmistä lasketaan tilastollisesti hoidon tulos ja näin yritämme tieteellisellä testillä selvitellä, saako koira rohdostuotteista valmistajan lupaama hyöty.

Nyt meillä on jo kiire sillä potilaita puuttuu yhä ja siksi etsimmekin teidän kautta LONKKAVIKAISIA (nivelrikkoisia) yli 20 kg. suuruisia koiria. Koirilla pitäisi olla nivelrikko diagnoosi (mieluiten lonkissa) sekä ainakin muutama seuraavista oireista:

      vaikeus päästä ylös levon jälkeen tai vaikeus mennä makuulle
näkyvä takajalan ontuma
ei hypi enää mielellään / ei ollenkaan
vaikeus liikkua rappusissa
takajalkojen “pupu”-laukka
aristaa kun takajalkoja vedetään taaksepäin

Koirat käyvät YES:llä kahdesti 4 kk:n sisällä. Osallistumismaksu on 50 euroa/koira. Sillä koira saa ainakin verinäytetulokset, röntgenkuvista diagnoosin sekä jos niitä hyväksytään kokeeseen, toiset verikokeet, nivelrikkoon vaikuttava rohto, -lumelääke tai -kipulääke neljän kuukauden ajan sekä koiranruoka koiralleen viideksi kuukaudeksi. 

ILMOITTAUTUMISLOMAKE LÖYTYY: http://www.vetmed.helsinki.fi/kipututkimus/

palautus: anna.hielm-bjorkman@helsinki.fi

 ILMOITTAUTUMISET ja TIEDUSTELUT: (klo.17.00 jälkeen)

Heidi Piirainen, ELK: 045 – 2309040   tai   heidi.piirainen@helsinki.fi

Jutta Ahtiainen, ELK: 045 – 2309044   tai   jutta.ahtiainen@helsinki.fi

Liisa Kortelainen, ELK: 045 – 2309050   tai   liisa.kortelainen@helsinki.fi

Vastuullinen johtaja ja vetäjä:
Anna Hielm-Björkman, ELT & Cert.Vet.Acup.
Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen laitos sekä Yliopistollinen Eläinsairaala
Ma-To (9-17): (09)191 57391

KIITOS!!!

 

HELSINGIN SEUDUN KENNELPIIRI RY
Seura- ja kääpiökoirajaosto
24.10.2008

Kennelpiirin jäsenyhdistyksille

Helsingin Seudun kennelpiiri valitsee
vuoden 2008 näyttelykoiran

Helsingin Seudun kennelpiiri on jo useamman vuoden ajan valinnut Vuoden näyttelykoiran kennelpiirin alueelta. Näyttelykoirakilpailussa lasketaan yhteen koiran vuoden 2008 aikana saamat parhaat pisteet viidestä Suomessa järjestetystä näyttelystä. Mukaan lasketaan kansainvälisistä tai kansallisista näyttelyistä ja rodun pääerikoisnäyttelystä saadut pisteet. Tarkemmat pistelaskuohjeet löytyvät kennelpiirin seura- ja kääpiökoirajaoston kotisivuilta osoitteesta www.hskp.net > Jaostot > Seura- ja kääpiökoirajaosto > Vuoden näyttelykoira.

Vuoden näyttelykoira palkitaan kennelpiirin vuosikokouksessa maaliskuussa 2009. Kilpailuun voi ilmoittautua mukaan toimittamalla koiran tiedot ja pisteet 15. tammikuuta 2009 mennessä seura- ja kääpiökoirajaoston sihteeri Ulla Karrille, os. Taiteentekijäntie 8 D 46, 00350 Helsinki tai sähköpostilla ulla.m.karri[at]elisanet.fi.

Toivomme, että Vuoden näyttelykoirakilpailuun ilmoittautuu mahdollisimman paljon kennelpiirin jäsenyhdistyksiin kuuluvien henkilöiden omistamia koiria Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten alueelta. Toivomme, että kennelpiirin jäsenyhdistykset lähettävät tämän ilmoituksen kilpailusta edelleen niille tahoille, joilla voi olla kilpailuun osallistuvia koiria.

Yhteistyöterveisin,

Liisa Suoninen
Puheenjohtaja
Seura-  ja kääpiökoirajaosto